sunnuntai 6. maaliskuuta 2016

Ensimmäinen näyttö, tervetuloa!

Tänään klo 13-15 Designtalo kutsuu tutustumaan rakenteilla olevaan taloomme, tervetuloa!

Helmikuun tapahtumat lattiavaluun saakka

Nyt on ollut niin hektistä aikaa, että blogiin ei ole millään ehtinyt kirjoittelemaan. Vihdoin tuli sellainen hetki, että pystyy tänne kirjoittamaan ylös tapahtuneita. Kirjaan ensin ylös lyhyesti, mitä edellisten kirjoitusten jälkeen on tapahtunut, ja muissa kirjoituksissa tarkennetaan tapahtumia.


8.2. tulivat Design Talo Tekniikan kaverit laittamaan viemäri- ja vesiputkia täyttösepeliin, tässä kohtaa huomattiin, ettei keittiöön tuleva vesi- ja viemärivaraus ollut kuvissa mukana, onneksi huomattiin tässä vaiheessa


9.2. lattiaan oli laitettu eristeet (platina 10 + 7 cm), ja samalla yläpohjaan viritettiin ilmanvaihtokanavat, joiden eristeitä noi valkoiset putket ovat


10.2. oli tehty raudoitus (takan kohtaa piti vielä siirtää, kun viimeisimmät muutokset eivät olleet tässäkään asiassa ehtineet työmaalle), ja lattialämmitysputkien veto oli meneillään


Tässä kuvassa näkyy lattialämmityksen jakotukki, joka on lisähintainen virtausmittarillinen tukki. Nyt pystyy paljon paremmin säätämään ja tarkkailemaan eri huoneiden lämmityksiä. Lämmityspiirejä on kaikkiaan 11 kpl, ja lisäksi teknisen tilan lattiassa on irrallinen piiri. Taustalla näkyy kela, josta lämmitysputki levitetään lattialle. Jakotukin vierellä on vasemmalla puolella eristettynä radonputki, ja oikealla eristämätön viemärin tuuletusputki. Nämä nousevat harjan lähellä katon päälle. Radonputkessa ei ole radonimuria, sellainen lisätään, jos joskus tulee tarve.


Tässä kuvassa näkyy lattiaan vedettyjä putkia. Kylmä vesi kulkee eristeen alapuolella täyttösepelissä, jolloin lattialämmitys ei lämmitä kylmää vettä, ja vastaavasti lämmin vesi eristeen yläpinnassa, jottei se jäähtyisi niin paljon siirtoputkissa.


11.2. lattialämmitysputkisto oli vedetty, viemärit tuettu, ja lattia oli valmiina valua varten. Yllä panoraamakuva ennen valua.

Lattiavalu tapahtui ma 15.2. mutta en valitettavasti päässyt itse paikalle, eikä siitä ole kuvia. :(

sunnuntai 7. helmikuuta 2016

Sisätyöt vauhdissa, ja sulatuslämpö päällä

Tänään olin rakennuksella veljeni ja appeni kanssa laittamassa katosten tukipuita seinään ja viimeistelemässä kattokonvektorin koteloa. Työporukka nro 2 on ollut tämän viikon paikalla, ja perjantaina saatiin väliaikainen lämmitys päälle. Alla kuvia rakennusvaiheista.

Viikko sitten sunnuntaina otettu kuva

Maanantaina työporukka nro 2 tuli jatkamaan, työsarkana tuulensuojalevytyksiä, höyrysulku ja kattokoolaukset sekä palavilloitus.


Sisäpuolen korotettuun kattoon piti tehdä pystysuuntaiset eristykset ja koteloinnit puhallusvillaa varten, olivat kuulemma aika työläät, mutta onneksi korotuksen sentään huomaa, kun kuulemma jossain paikoissa sama työ joudutaan tekemään vain 20 cm korotuksen vuoksi.


Ison seinän levytys ja koolaus valmiina.

Perjantaina myös autokatos oli levytettynä.



Myös yläpohjan 100 mm palavillat ja höyrysulku olivat valmiina, joten sulatuslämmitys saatiin päälle viikonlopuksi.

perjantai 29. tammikuuta 2016

Sähköt ja kotiautomaatio, osa 1

Sähköistä, valaistuksesta ja kotiautomaatiosta tulen varmaan kirjoittamaan enemmänkin matkan varrella, mutta aloitetaan nyt jostain.



Tuossa yllä on Designtalon tekemä sähkösuunnitelma (klikkaamalla sen saa isommaksi). Siinä on monta hyvää asiaa, ja kauppaneuvotteluissa käytimmekin aika paljon aikaa sähköjen ja valojen miettimiseen, ja saimme paljon tavaraa mahdutettua kauppaamme. Meillä oli kuitenkin tarkoitus lisätä epäsuoraa valaistusta mm. keittiökaappien päälle ja olohuoneeseen tuomaan yleisvaloa ja korostamaan tilaa. Pistemäisiä valoja emme halunneet yhtään, ja niinpä perusvalaistus toteutettaisiin Led-alasvaloilla.

Mietimme myös valaistussuunnittelijoiden käyttämistä, mutta kun omat mielipiteet olivat riittävän selviä. Tosin ne mielipiteet ovat kyllä matkan varrella muuttuneet...

Valoja ja valoryhmiä on siis aika paljon, kun tuohon suunnitelmaan lisätään noita epäsuoria valoja ja jouluvalojen ryhmiä yms. Jonkinlainen helpompi ohjaustapa oli mulla ollut vähän takaraivossa, ja joulun aika tuli juuri sopivasti muistuttamaan kuinka ärsyttävää on juosta joka ilta nukkumaan mennessä tai töihin lähtiessä koko talo läpi sammuttamassa valoja ja jouluvalosarjoja. Niimpä joulun aikana tuon yo. suunnitelman kanssa tuli tutustuttua moniin automaatiosysteemeihin. Kirjoitan kotiautomaatiosta tarkemmin vähän myöhemmin nyt kun systeemi on valittu ja sitä on harjoiteltu.

Toteutustapa meillä tulee olemaan se, että Designtalo tekee vahvan sähkön, itse ohjelmoin automaation ja asennan heikkovirtapuolen. Automaatiojärjestelmä tulee olemaan Loxone. Kiitos jo nyt Designtalolle ja Villelle kärsivällisyydestä ja joustavuudesta tämän asian suhteen!

Tässä alla tekemäni valaistussuunnitelma, jossa siis tuo 230V vahvasähköpuoli. Lisäksi tulee heikkovirtaohjaus ja 24V Led-valot. Piirrän viikonloppuna tuon 24V-puolen kuvaan, ja lisään siihen ohjauspisteet.


Valosävy tulee olemaan meillä joka paikassa 5500K, eli ns. päivänvalosävy (tai kylmä valkoinen) ja valaistus toteutetaan sekä epäsuorana (Led-nauhaa peitelistan takan katossa) että reilumman kokoisina paneeleina. Valaisimet ostettaneen pääosin Ad-Luxista. Linkki verkkokauppaan. Valot ovat pääosin kaikki himmennettäviä. Meillä oli kokeilussa pari erilaista Led-nauhavalaisinta, ja kävin ostamassa yhden 300x300 paneelin ja 5 m Led-nauhaa, joita olemme testailleet nykyisessä asunnossa samalla kun harjoittelen tuota logiikan ohjelmointia. Alla kuva tämänhetkisestä ohjauskeskuksesta.

Siivousta, kattopellit paikallaan ja maalämpökytkennät vihdoin kunnossa

Tällä viikolla on ollut hiukan hiljaisempaa tontilla. Ihan hyvä asia, niin omia töitäkin on pystynyt tekemään hiukan!

Olimme koko perheen voimin sunnuntaina nauttimassa loistavasta talvikelistä ja siivoamassa lautoja ja muuta roskaa. Pystytysporukalla oli niin huiman pitkät päivät keskiviikosta lauantaihin ja pakkastakin riitti, niin sanoin heille, ettei heidän tarvitse järjestää yhtään noita lautoja. Tarjosivat kyllä tätäkin, mutta mielelläni teemme tällaista siivousta. Samalla appiukko vei pari peräkärryllistä puutavaraa polttopuuksi ja harrastekäyttöön. Pääsimme myös nauttimaan eväät suunnilleen tulevan keittiön kohdalla lankkukasan päällä.

Maanantaina 25.1. maalämpöputkien asentaja pääsi vihdoin laittamaan vaakaputket ja suojakannen kaivoon. Tässä on ollut aikamoista yhteensovittamista aikatauluissa ja työtavoissa, mutta nyt on onnellisesti putket kunnossa, ja sisällä teknisessä tilassa. En voi olla kovin tyytyväinen tämän Rototecin alihankkijan tapaan toimia, vaikka työjäljessä ei ilmeisesti mitään vikaa olekaan. Kaivo on 3 m päässä teknisen tilan seinästä pihatien alla, ja sen vuoksi siellä on teräskansi varmistamassa, etteivät putket pääse painumaan raskaammankaan kuorman alla.
 

Keskiviikkona kattopeltiasentajat laittoivat kaikki tällä hetkellä laitettavissa olevat pellit paikalleen. Toimituksesta puuttui pieni pätkä autokatoksen peltiä, ja seinänousuja ei voitu asentaa ennen kuin seinäkoolaukset ovat paikallaan. Eli tulevat tekemään toisen keikan kun em. asiat on kunnossa. Hyvän näköistä jälkeä syntyi, ja olen ihan tyytyväinen kattoon.



Ensi viikolla pitäisi tulla seuraava porukka asentamaan seinien yläpuoliset tuulensuojat ja palavillat yläpohjaan, jolloin saataisiin lämpö jo päälle. Ennen villoitusta pitäisi kuitenkin asentaa kotelo jäähdytyskonvektorille ja torstaina sainkin konvektorin jo. Asennan viikonloppuna setäni tekemän kotelon tuonne kattotuolien väliin, niin tulee höyrysulut ja eristeet varmasti oikein.

perjantai 22. tammikuuta 2016

Runkopystytys

Keskiviikkona 20.1. alkoi runkopystytys. Kirvesmiehet tulivat tontille klo 6, nosturi oli siellä klo 7, ja pois ne lähtivät joskus ennen iltayhdeksää! Huima päivä! Tässä alla kuvien kanssa keskiviikon ja torstain etenemistä:

Ensimmäinen elementti oli paikallaan ja tuettu klo 8:15.

Elementit ja iso kasa puutavaraa ja muuta pystytyksessä tarvittavaa tulivat kahdella täysperävaunurekalla.

Elementeissä on 200 mm runko villoitettuna, sisäpuolella höyrysulkumuovit ja sisäkoolaus valmiina. Myös ulkopuolen verhous, ovet ja ikkunat on asennettu sisätiloissa paikoilleen, jolloin rakenteen tiiveys on taattua, ja kosteus ei pääse rakenteisiin. Sisäpuolelle tulee vielä sähköjohdotus ja 50 mm villaa koolausten väliin ja pintaan kipsilevyt. Elementit tuetaan pystysuoraan säädettävillä ruuveilla, joihin tuki otetaan sisätäytön joukkoon painetuista maakiiloista.

MH1 alkaa hahmottumaan.


Olohuoneen korotetulle osalle asennetaan korkeammat elementit (3 kpl), jotka ovat pystymallisia, ja näinollen huomattavasti hitaampia asentaa.


Viimeinen elementti oli talon ja teknisen tilan välinen seinärunko. Vaikka kyseessä on kahden lämpimän osan välinen seinä, siihen tulee 250 mm villaa, jotta äänet eivät siirry teknisestä tilasta taloon. Tämä elementti oli paikallaan klo 12:30.

Pulpettikaton mallista johtuen matalan osan kattotuolit ovat 4,2 m korkeita, jolloin ne olivat liian korkeita tai leveitä kuljetettavaksi. Kattotuoleissa oli siis yläkolmio erillisenä osana, joka piti liittää tuoliin ennen tuolin nostamista. Tämä tehtiin vaakatasossa kaikkiin kattotuoleihin ennen rungon päälle nostamista.


Ensimmäiset kattotuolit paikallaan klo 15:40. Tuon terassin sisäänvedon vuoksi ulkoseinälinjaa jatkettiin liimapalkilla.



Työ jatkui iltamyöhään, viimeinen kattotuoli päärakennuksen päälle nostettiin 17:30, mutta tämän jälkeen vielä asennettiin toinen päätykolmio, jolloin koko paketti saatiin tuettua niin, ettei kattotuolien kaatumisesta ole vaaraa. Työmaavaloina toimi n. 450 t€ hintainen 2 viikkoa vanha nosturiauto ja sen "kohtuutehokkaat" LED-työvalot!

Torstaina 21.1. aamupäivällä nosturi oli vielä työmaalla nostamassa toisen päätykolmion ja autokatoksen kattotuolit. Iltapäivällä tehtiin räystäänalusia ja kiinnitettiin kattotuolien jäykisteitä. Samalla työmaalle tuli tavaratoimituksia, mm ylä- ja alapohjan eristeitä.

Kuva suunnilleen takan kohdalta eteisen ja keittiön suuntaan.

Julkisivu koillisesta (tien puolelta). Hyvin näkyvät mainoslakanat!

Panoraamakuva etelän suunnasta, sisäpiha / terassikatos tulee tähän.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Sisätäytöt valmiina

Perustava purki sokkelimuotit keskiviikkona 13.1. ja me aloitimme sisätäytöt perjantaina 15.1. Talotoimitus tulee keskiviikkona 20.1. ja sitä ennen vielä kirvesmiehet tulevat laittamaan alajuoksut paikoilleen. Eli ihan työteliäät päivät tässä on! Pakkanen ja lumi eivät juuri tässä kohtaa edesauta myöskään töitä...

Ensimmäiset kauhalliset sepeliä sisätäyttöön. Taustalla näkyy sokkelia, josta muotit purettu, ja siellä on myös punainen viiva, johon tasoon sisätäyttö pitäisi yltää.

Radon-putket asennettiin sisätäyttöön.

Kun päästiin lähelle tavoitekorkoa, sepeliin juntattiin maakiilat elementtien tukemiseksi.

Sisätäyttöön tuli sepeliä 73 cm, eli ulkopuolisten täyttöjen kanssa yhteensä n. 15 kuorma-autollista (n. 15 tn kertakuorma).

Sisätäytöt tärytettiin 4-5 kertaa, aina kerrosten välissä. Pohjalle tuli ensin 30-40 cm 0-16 sepeliä, ja pinnalle suunnilleen samanlainen kerros 6-12 sepeliä kapillaarikatkoksi.


Sisäpuolen valmistumisen jälkeen tehtiin vielä ulkopuoli kuntoon, eli ensin lumet pois, sitten sinkelisepeliä, jossa mahdolliset sadevesiviemärit ja päälle routaeriste. Salaoja on noiden kerrosten alapuolella jo aikaisemmin asennettuna. Sitten pintaan halvempaa sepeliä tai tontilla ollutta hiekkaista maata. Ja lunta satoi!

Sain vielä ajatuksen pukuhuoneen terassin laajentamisesta katokseksi, joka samalla tuo näkösuojaa pesuhuoneen ja saunan ikkunoihin. Eli tuolta kapeasta rinteestä piti routapiikillä lohkoa maata pehmeämmäksi, ja kauhalla tehdä kolo noilla kuvan vasemmassa alareunassa oleville pilarianturoille, joita laitettiin 5 kpl terassikatoksen perustuksiksi.

Huomatkaa useassa kuvassa seisova aktiivinen appiukkoni kaivurin apuna :) ISO KIITOS HANNU!

Etupiha valmiudessa, ja kun aikaa vielä jäi useampi tunti, niin tasoitettiin takapihakin samalla.

Tiistaina 19.1. kirvesmiehet kävivät mittaamassa ja asentamassa alaohjauspuut sokkelin päälle. Betonin päälle tulee ensin bitumikaista kosteuskatkoksi ja sitten vielä solumuovikaista eristeeksi. Eli vaikka betonin valusta oli tässä vaiheessa tasan viikko, ei ole huolta että kosteus sieltä siirtyy puihin. Sokkeli pääsee myös rauhassa kuivumaan ulospäin koko rakennuksen eliniän.